Jakso 05: Hodgkinin lymfooma - Äänessä Hanna

 

36-vuotias Hanna nautti elämästä, loi uraa ja matkusteli. Hänellä oli hyvä taloudellinen tilanne, vakaa parisuhde ja omistusasunto saaristossa. Elämä tuntui mukavalta ja Hanna oli onnellinen. Yhtenä päivänä hänelle ilmestyi outoja patteja kehoon, jotka olivat kipeän tuntuisia. Patteja alkoi ilmestyä lisää symmetrisesti pohkeisiin ja käsivarsiin. Hanna ei näistä kuitenkaan hätkähtänyt, sillä hänellä ei ollut mitään muita oireita eikä hän tuntenut itseään sairaaksi.

Syyskuussa 2016 Hanna päätti kuitenkin käydä lääkärissä. Hän istui odottamassa röntgenkuvien tuloksia, kunnes erikoislääkäri pyysi hänet huoneeseensa. Lääkäri istutti Hannan alas, katsoi silmiin ja kertoi rauhallisella äänellä, että Hannalta oli löydetty nyrkin kokoinen kasvain keuhkojen välistä. He eivät osanneet sanoa millaisesta kasvaimesta oli kyse ja oliko kasvain hyvän vai pahanlaatuinen. Tilanne oli Hannasta niin absurdi, ettei hän pystynyt ymmärtämään, mitä lääkäri sanoi. Hanna nousi tuolilta, käveli jokirantaan ja istuutui tuijottamaan tyhjyyteen.


Kuuntele Hannan Voimatarina:

SPOTIFY I APPLE PODCASTS I GOOGLE PODCASTS

 
Edellinen
Edellinen

Jakso 06: Rakkaus & Rajat - Äänessä Taija

Seuraava
Seuraava

Jakso 04: Shokkiero - Äänessä Sofia