HodgKinin lymfooma - Äänessä hanna
36-vuotias Hanna nautti elämästä, loi uraa ja matkusteli. Hänellä oli hyvä taloudellinen tilanne, vakaa parisuhde ja omistusasunto saaristossa. Elämä tuntui mukavalta ja Hanna oli onnellinen. Yhtenä päivänä hänelle ilmestyi outoja patteja kehoon, jotka olivat kipeän tuntuisia. Patteja alkoi ilmestyä lisää symmetrisesti pohkeisiin ja käsivarsiin. Hanna ei näistä kuitenkaan hätkähtänyt, sillä hänellä ei ollut mitään muita oireita eikä hän tuntenut itseään sairaaksi. Syyskuussa 2016 Hanna päätti kuitenkin käydä lääkärissä. Hän istui odottamassa röntgenkuvien tuloksia, kunnes erikoislääkäri pyysi hänet huoneeseensa. Lääkäri istutti Hannan alas, katsoi silmiin ja kertoi rauhallisella äänellä, että Hannalta oli löydetty nyrkin kokoinen kasvain keuhkojen välistä. He eivät osanneet sanoa millaisesta kasvaimesta oli kyse ja oliko kasvain hyvän vai pahanlaatuinen. Tilanne oli Hannasta niin absurdi, ettei hän pystynyt ymmärtämään, mitä lääkäri sanoi. Hanna nousi tuolilta, käveli jokirantaan ja istuutui tuijottamaan tyhjyyteen.
“Miten voi olla rintakehän väärällä puolella joku juttu, mikä ei kuulu olla siellä?”
Tuona aamuna aika pysähtyi. Hannasta tuntui, kuin hän olisi astunut elokuvaan, joka kertoi jonkun toisen ihmisen elämästä. Kaulasta otettujen koepalojen ottamisen jälkeen selvisi, että Hanna oli sairastunut imusolmukesyöpään eli Hodgkinin lymfoomaan.
“Hetket töissä antoivat tunteen, että sain edes hetken elää normaalia arkea”.
Lähete oli laitettu TYKSiin saman tien ja asiat lähtivät rullaamaan nopeasti. Asian hyväksyminen vei Hannalta paljon voimavaroja ja aikaa. Vaikka järki ymmärsi, mitä oli tapahtumassa, Hannasta tuntui, ettei mieli pysynyt mukana. Hanna kertoi avoimesti omasta tilanteestaan työpaikalla, jotta esimies ja kollegat tiesivät tulevista muutoksista Hannan työkykyyn ja sairauslomaan liittyen. Hanna päätti ottaa asian ja päivän kerrallaan. Tutkimuksista selvisi, että kasvain painoi tärkeää laskimoa ja sillä oli riski tukkia keuhkojen välistä aluetta. Oli toimittava nopeasti.
Koska kyseessä oli imusolmukesyöpä leikkaus ei ollut mahdollinen. Hoitoprosessi alkoi neljä kuukautta kestävällä sytostaattihoidoilla suoraan suoneen. Arki muuttui ja Hannan päivät koostuivat sairaalan steriilistä hajusta, osastolla oman hoitajan odottamisesta ja laitteiden piippausäänistä. Hannaa hoidettiin sytostaattien lisäksi myös erilaisin lääkkein ja myöhemmin vielä sädehoidolla. Hänelle tehtiin myös luuydinpunktio ja hoitosuunnitelmaan kuului naistenklinikalla käynti. Klinikalla tarjottiin mahdollisuus pakastaa munasoluja, koska riskinä hoitojen jälkeen oli oman hedelmällisyyden menettäminen ja lapsettomuus.
Sytostaattihoitojen jälkeen Hanna oli todella väsynyt ja vastustuskyky heikkeni. Hoitojen aikana Hanna oppi tunnistamaan eri syklit omassa voinnissaan ja missä kohti mitäkin oireita ilmaantui. Tämä auttoi Hannaa myös fokusoimaan mieltä hetki ja päivä kerrallaan. Hoitojen jälkeen ensimmäinen viikko meni täysin peiton alla ja toisella viikolla, kun oma jaksaminen oli parempi Hanna kävi töissä ja näki ystäviä. Esimies tarjosi kevyempiä työtehtäviä ja työn kautta Hanna sai kiinni edes jonkinlaisista arkirutiineista. Työpäivät katkaisivat hoitojen täyteistä arkea ja tarjosivat mielelle selviytymiskeinon. Hannalle oli tärkeää, että hän ei jäänyt töistä kokonaan sairaslomalle, vaikka se olisi ollut mahdollista. “Hetket töissä antoivat tunteen, että sain edes hetken elää normaalia arkea”.
“Kyllähän mä voin kuolla huomenna”
Ajatukset ja mieli heilahtelivat suuntaan ja toiseen. Välillä Hanna oli todella kiukkuinen ja toisinaan taas suruprosessi sekä hämmennys nousivat pintaan. Oman syöpäpotilas-identiteetin hyväksyminen vaati paljon aikaa ja Hannasta tuntui, että jokaisessa arkipäivässä oli omat haasteensa. Kaikki tulevaisuuden suunnitelmat olivat katkolla. Ajatuksiin nousi myös kuolemanpelko ja oma kuolevaisuus sai mielen herkille. Oli vaihe, kun Hanna käveli hautausmaalla ja suunnitteli omia hautajaisiaan. Hän mietti, millaisen hautakiven halusi, sillä “Kyllähän mä voin kuolla huomenna”.
Hannan sairastuminen oli shokki myös lähipiirille. Tukea taistelussa tarjosivat niin perhe, ystävät kuin työkaveritkin.
He antoivat Hannalle myös tilaa olla itsekseen, kun hän sitä halusi. Hannan omahoitaja sairaalassa oli korvaamaton apu ja tukihenkilö, jolle sai soittaa koska tahansa. Hanna alkoi kirjoittaa hoitoprosessin aikana myös blogia, johon hän kirjasi oman matkansa tapahtumia. Blogi toimi terapiana itselle ja infokanavana läheisille, josta he pääsivät lukemaan Hannan toipumisprosessista ja hoitojen etenemisestä. Tyksin kautta olisi ollut mahdollisuus päästä myös terapiaan, mutta tähän Hanna ei kokenut tarvetta. Puolivälissä solunsalpaajahoitoja Hannalle tuli ensimmäisen kerran tunne, että kyllä tästä selvitään. Tunne oli vahva ja kantoi läpi kipeiden ja haastavien sivuoireiden, joita hoidot aiheuttivat.
Sytostaattihoitojen loppupuolella hävisi makuaisti ja suussa maistui lähinnä kuiva sipuli.
Sytostaattihoitojen loppupuolella hävisi makuaisti ja suussa maistui lähinnä kuiva sipuli. Sädehoitojen vaikutuksesta nieleminen sattui, sillä kaulan alueen lihakset olivat todella ärtyneet. Hannalta lähti myös ääni. Hoitojen aikana Hannan muisti reistaili ja hänelle kerrottiin, että hoitojen myötä riski sairastua rintasyöpään kasvaa. Hoitojen vaikutukset eivät jääneet tähän, sillä sädehoidot aiheuttivat Hannalle kilpirauhasen vajaatoiminnan ja hänen sokeriaineenvaihdunta lakkasi kokonaan toimimista. Hanna määrättiin näihin lääkitys, joita hän syö edelleen.
“Olen jättänyt jossittelut taakse. Isompi perspektiivi elämään on avautunut enkä jaksa valittaa pienistä harmituksen aiheista. Elämä jatkuu, joten miksi tehdä elämästä hankalaa, jos siitä voi tehdä helpompaa?”
Maaliskuussa 2017 aktiivisten hoitojen loputtua alkoivat kolme vuotta kestävät vuosittaiset kontrollikäynnit. Kolme vuotta kului ja maaliskuussa 2020 Hanna todettiin terveeksi. Tunne oli helpottunut, vaikka paluuta entiseen ei enää ollut. Intensiivinen toipumismatka oli vaikuttanut myös Hannan arvomaailmaan. Asioiden priorisointi meni täysin uusiksi ja nykyään Hanna tekee päätökset aina oma terveys ja hyvinvointi edellä. Kun oman hyvinvointinsa asettaa arvomaailmassa ylimmäksi, Hannan on myös joutunut käsittelemään omia rajoja. Prosessi opetti sanomaan ei ja luottamus oman kehon tuntemuksiin vahvistui. Lopulta Hanna päätti myös vaihtaa työpaikkaa. Myöhemmin Hannan kollega sairastui syöpään ja omien kokemusten kautta Hanna pystyi antamaan vertaistukea kollegalleen. Arvomaailma muutti myös ystävyyssuhteita. Hanna otti etäisyyttä ihmisiin, jotka tuntuivat enemmän vievän energiaa kuin antavan sitä. Mutta myös uusia ystäviä on tullut matkan varrella kyytiin. Hannalle on tärkeää elää hetkessä ja päivä kerrallaan. Hän ei tee suunnitelmia pitkälle tulevaisuuteen.
Kuolemanpelkoa Hannalla ei enää ole ja ymmärrys elämän kiertokulusta on vahvistunut. “Olen jättänyt jossittelut taakse. Isompi perspektiivi elämään on avautunut enkä jaksa valittaa pienistä harmituksen aiheista. Elämä jatkuu, joten miksi tehdä elämästä hankalaa, jos siitä voi tehdä helpompaa?”
“Yritä oppia hengittämään syvään
todella maistamaan ruokaa syödessä ja
nukkuessasi todella nukkumaan.
Yritä niin paljon kuin mahdollista olla kaikin voimin elossa ja nauraessasi naura helvetin paljon,
suuttuessasi ole kunnolla vihainen yritä olla elossa,
Kuolet kuitenkin ennen pitkää”
- eng. Ernest Hemingway - (Hannan ominsanoin kääntämä)
Lue lisää Hannan matkasta hänen blogista: https://labbrocken.blogspot.com/
Kuuntele Hannan Voimatarina tästä
