Thaimaan Tsunami 2004 Äänessä Wilma
On sunnuntai, tapaninpäivä 26.12.2004 Karon Beachillä. Aamu on valjennut kauniina ja meri on täysin tyyni. Kahden viikon joululoma Thaimaan auringon alla on mennyt nopeasti uiden, aurinkoa ottaen ja rentoutuen. Wilman perhe haluaa nauttia vielä viimeisestä lomapäivästä ja he suuntaavat heti aikaisin aamulla rannalle - mukaan on pakattu rantakassi, uikkarit ja uusi joululahjaksi saatu Tamagotchi. Wilma ja hänen pikkuveljensä nauttivat rantaleikeistä, kun meri alkaa yhtäkkiä vetäytyä. Hetken kuluttua meri häviää kokonaan näkyvistä ja Wilma seuraa ihmeissään, kun paikalliset keräävät iloisina rapuja hiekasta ja kalat hyppivät kuivalla maalla. Sitten Wilma näkee horisontissa vaahtopään.
”Noniin tässä oli mun elämä, tähän tää päättyy ja tämmöinen oli mun tarina”
Tsunamin ensimmäisen aallon tuoma vesimassa ylsi Wilmaa polviin asti ja siinä kohtaa ihmiset alkoivat ymmärtää, että ehkä tämä ei jää viimeiseksi. Sitten valtava toinen aalto vei 11 -vuotiaan Wilman ja hänen perheensä voimalla vesimassan pyöritettäväksi. Kaikki tapahtui nopeasti. Hetkessä Wilman perheen aurinkoinen unelmaloma oli vaihtunut henkiinjäämiskamppailuksi. Wilma muistaa aallon iskeytymisen jälkeen sen, miten hänen äiti ja äidin musta hiusnuttura kulki vauhdilla vesimassan mukana, kunnes hyökyaalto imaisi äidin pinnan alle. Yhtäkkiä Wilma itse pyöri veden alla kovalla vauhdilla, kunnes hänen jalkansa juuttui kiinni tolppaan ja vauhti pysähtyi. Veden voima oli niin suuri, ettei Wilma saanut jalkaansa irti ja hän tunsi, miten happi alkoi loppua. Wilma muistaa miettineensä: ”Noniin tässä oli mun elämä, tähän tää päättyy ja tämmöinen oli mun tarina. Olotilani oli veden alla rauhallinen ja tunsin levollisuutta”. Kuin ihmeen kaupalla edestakaisin aaltoileva meri irroitti Wilman jumissa olleen jalan. Irti päästyään Wilma näki valoa yläpuolellaan ja hän lähti nopeasti uimaan sitä kohti. Ajantaju katosi täysin.
Kolmas hyökyaalto. Kun Wilma oli taistellut hengestään pinnan alapuolella, kolmas aalto oli osunut rantaan. Suuri vesimassa täynnä romua ja rikkoutuneita esineitä kuljetti pinnalle selviytynyttä Wilmaa kohti tien reunaa. Wilma muistaa sen hetken, kun hänen polvet osuivat maahan ja hän tajusi olevansa kontallaan kuivalla maalla. Kun joku huusi suomeksi “Tuolla on tyttö!” Wilma alkoi itkeä. Sitten Wilma näki isän, joka oli hyvin hätääntynyt ja sanoi Wilmalle lähtevänsä etsimään muita. Wilman äitiä ja pikkuveljeä ei näkynyt.
Tunnelma ympärillä oli kaoottinen. Ihmiset huusivat shokissa ja katsoivat hädissään merelle, että oliko aaltoja tulossa vielä lisää? Vasta useiden tuntien jälkeen Wilmakin alkoi ymmärtää tuhon laajuuden ja ylipäätään mitä oli oikein tapahtunut. Wilman löytänyt suomalainen Jukka huolehti Wilmasta ja vei hänet hotellihuoneeseensa turvaan siksi aikaa, kun isä etsi äitiä ja pikkuveljeä. Wilma muistaa istuneensa hotellin parvekkeella ja katselleensa rantaan. Näky oli kauhea. Tsunamin aallot olivat vieneet mukanaan niin ravintoloita, hotelleja kuin autojakin. Kaikki oli tuhoutunut.
“Muistan sen kuin eilisen. Se oli elämäni hienoin hetki.”
Wilma oli yhä täysin shokissa ja hysteerinen. Jukka yritti parhaansa mukaan rauhoitella Wilmaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Yhtäkkiä Wilma näki äidin, isän ja pikkuveljen kävelemässä hotellin suuntaan. Wilma nousi salamana ylös parvekkeen tuolilta ja juoksi minkä jaloistaan pääsi. “Muistan sen kuin eilisen: kohtasimme hotellin portaikossa ja halasimme lujasti pitkään. Jälleennäkeminen oli täynnä onnenkyyneleitä ja rakkautta. Se oli elämäni hienoin hetki. Koko perhe oli turvassa ja kaikki olivat selviytyneet hengissä.”. Isä oli löytänyt Wilman 6-vuotiaan pikkuveljen puusta, jonne hän oli kiivennyt aaltoa turvaan. Pikkuveli oli odottanut korkealla puussa, että hänet pelastettaisiin. Wilman äiti ei kuitenkaan selvinnyt ruhjeitta. Vesimassat olivat kuljettaneet äitiä tuktuk-autojen seassa ja hän oli saanut pahoja haavoja jalkoihinsa ja hän tarvitsi sairaalahoitoa vammoihinsa.
“Äitini oli vahingossa kirjattu kuolleiden listalle “
Wilman suussa maistui merivesi. “Muistan, kuinka ruotsalainen naislääkäri tarjosi minulle pistaasipähkinöitä ja ne maistuivat taivaalliselta.” Meri alkoi hiljalleen tasaantua, mutta pelko oli yhä käsinkosketeltavaa. Pikku hiljaa myös media alkoi välittämään uutisia Thaimaan Tsunamista Suomeen ja katastrofin raadollisuus alkoi paljastua. Tsunamin hyökyaallot olivat pyyhkineet kartalta kokonaisia kyliä. WHO:n mukaan Tsunami vaati kokonaisuudessaan noin 300 000 ihmisen hengen, joista 179 oli suomalaisia. Myös huhut perheen tilanteesta alkoivat liikkua, sillä “äitini oli vahingossa kirjattu kuolleiden listalle”, Wilma muistelee. Suomessa olevien sukulaisten huoli oli syvä, mutta Wilma ehti onneksi puhua pienen hetken ystävänsä kanssa juuri ennen kuin puhelinlinjat Suomeen menivät tukkoon.
“Muistan kuinka lapsilla oli päällään vain uimapuku ja pyyhe. He olivat likaisia mudasta ja heidän katseensa oli täysin tyhjä.”
Matkasta lentokentälle Wilma ei muista mitään. Lento Suomeen lähti vasta useiden tuntien odotuksen jälkeen. Viimeiset matkustajat, jotka saapuivat koneeseen olivat ruotsalaisia lapsia ilman vanhempia. “Muistan kuinka lapsilla oli päällään vain uimapuku ja pyyhe. He olivat likaisia mudasta ja heidän katseensa oli täysin tyhjä. Olin todella surullinen, sillä ymmärsin, että heillä ei tainnut olla niin hyvä onni kuin minun perheelläni.” Kone nousi vihdoin ilmaan ja Helsinki-Vantaalla oli mediamylly vastassa. Wilman perhe ei halunnut antaa lehdistölle mitään kommentteja tapahtuneesta. Perheelle oli tärkeää saada äiti ensin hyvään hoitoon sairaalaan. Kun ambulanssi oli hakenut äidin, muu perhe lähti kotiin. Wilmasta oli ihanaa olla vihdoin kotona, mutta tunne oli hyvin epätodellinen. Sukulaiset auttoivat perhettä tekemällä ruokaa ja tukemalla kotiinpaluussa. Wilman kotona vieraili myös Punaisen Ristin kriisityöntekijät, mutta Wilmasta oli helpompi puhua tapahtuneesta oman perheen kesken. Lehdet myös soittelivat ja pyysivät haastatteluja, mutta Wilman perhe ei halunnut lähteä mukaan sensaatiohakuisiin lehtijuttuihin. Tilanne alkoi rauhoittua ja oli aika palata kouluun. Koulussa kävi ilmi, että Wilman koulukaverin perheestä ei ollut selviytynyt hengissä ketään muita kuin perheen isä. Se tuntui Wilmasta kamalalta.
Hiljalleen arki jatkui ja elämä palasi Wilman perheessä ennalleen katastrofin jälkeen. Pari vuotta Tsunamin jälkeen Wilman perhe päätti lähteä uudelleen lomalle Thaimaan Karon Beachille. He majoittuivat samaan hotelliin, sillä oli aika kohdata Thaimaa uudestaan ja käsitellä koetut muistot. Loman myötä ympyrä oli sulkeutunut ja Wilma ymmärsi, että hän oli päässyt Thaimaan tapahtumien yli. Wilma kuitenkin huomaa yhä katsovansa lomamatkoilla auton ikkunasta ulos nähdäkseen missä kohtaa meri on.
Wilma on 2004 vuoden Tsunamin jälkeen lomaillut perheensä kanssa Thaimaassa kolme kertaa.
Wilma haluaa lähettää kaikille Tsunamin uhrien läheisillä ja ystäville paljon halauksia. <3
Kuuntele Wilman Voimatarina tästä.
